Taimen

Kohteesta Rajupusuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Taimen

Taimen.jpg
Tämä sivu on liitetty kokonaisuuteen Kuhakosken eläimet

Kuhakoskelle on istutettu taimenia äskettäin. Tavoite on, että taimenen luontainen lisääntyminen saadaan palautettua Kuhakoskeen. Kuvassa on taimen, jonka on tehnyt Ville 3.lk Kaipolan koulu.

Rakenne ja ravinto

Taimen voi kasvaa jopa 1m 4cm pituiseksi ja 16kg painoiseksi. Taimenella on pilkkuja. Taimenella on kolme evää alapuolella. Taimen syö vesiötökäita ja pieniä kaloja.


Lisääntyminen

Taimen naaraat munii mätimunia ja uros tekee maitia. Taimen syntyy koskeen keväisin kudusta. Sieltä se poikasvaiheen jälkeen joko suuntaa vaellukselle suurempiin vesistöihin tai jää synnyinseuduilleen elämään ns. paikallisena kalana. Muutaman vuoden kuluttua taimen palaa synnyinseudulleen kutemaan. Elinympäristön ravintotilanne ja mahdollisuudet oman elinympäristönsä ulkopuoliseen vesistöön pääsemiseen vaikuttavat suuntaako taimen poikasvaiheen jälkeen noin kahden vuoden ikäisenä vaellukselle suurempaan järveen, vai jääkö se paikallisena kalana asustamaan synnyinalueilleen. Kutukoskeensa jäävät taimenet kasvavat niukemmalla ravinnolla ja hitaammin, kuin suurilla selillä pikkukaloja ravinnokseen nauttivat yksilöt. Näin ollen koskeen jäävät kalat saavuttavat sukukypsyyden pienempikokoisina kuin vaelluksella käyneet kalat.


Lähde

http://fi.wikipedia.org/wiki/Taimen