Iitlahden kosteikko
[[Iitlahden kulttuurimaisema| alueelle on muodostumassa hieno lintukosteikkoalue. Kooltaan alue on n 20 ha. Kosteikko sijaitsee Peltosaaren ympärillä ja rajoittuu Saimaan Hovinlahteen ja Kivirannanlahteen Sulkavan Iitlahdessa. Vaikka kosteikon tekeminen on kesken, ovat kevään 2012 muuttolinnut jo löytäneet alueen. Huhtikuussa 26.4. 2012 alueella oli yli 50 joutsenta, hanhia, kurkia ja sinisorsia. Myös kahlaajien ääniä kuului. Lisäksi karhu näyttäytyi läheisellä Saimaan lahdella (Kivikkoranta), karhulla oli selvästi joutsen paisti mielessä, kun yritti saada joutsenen kiinni jäällä. Ihmisen havaittuaan sille tuli kiire paeta takaisin Iinimen maastoon. Alueen lintuhavaintoja vuodelta 2012 voi käydä katselemassa http://www.tiira.fi havaintotietokantaan kirjautumalla :) .
Joutsenia kosteikolla
Video ja kuvat ovat Kristian Liljeströmin kuvaamia

Kuvia alueelta
Kivirannanlahti
Karhu yritti napata joutsenen iltapalaksi tässä siirtolohkareen vieressä jäällä. Oli upea näytös. Joutsen selvisi tällä kertaa.