Iitlahden kosteikko

Kohteesta Rajupusuwiki
Versio hetkellä 27. huhtikuuta 2012 kello 06.30 – tehnyt Anu (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Iitlahden kulttuurimaiseman alueelle on muodostumassa Suomen suurimpia lintukosteikkoalueita. Vaikka kosteikon tekeminen on kesken, ovat kevään 2012 muuttolinnut jo löytäneet alueen. Huhtikuussa 26.4. 2012 alueella oli yli 50 joutsenta, hanhia, kurkia ja sinisorsia. Myös kahlaajien ääniä kuului. Lisäksi karhu näyttäytyi läheisellä Saimaan lahdella (Kivikkoranta), karhulla oli selvästi joutsen paisti mielessä, kun yritti saada joutsenen kiinni jäällä. Ihmisen havaittuaan sille tuli kiire paeta takaisin Iinimen maastoon.



Joutsenia kosteikolla

 


Video on Kristian Liljeströmin kuvaama


Kuvia alueelta