Ero sivun ”Iitlahden kosteikko” versioiden välillä

Kohteesta Rajupusuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rivi 1: Rivi 1:
[[Iitlahden kulttuurimaisema| alueelle on muodostumassa hieno lintukosteikkoalue. Kosteikko sijaitsee [[Peltosaari|Peltosaaren]] ympärillä ja rajoittuu Saimaan [[Hovinlahti|Hovinlahteen]] ja [[Kivirannanlahti|Kivirannanlahteen]] [[Sulkavan kunta|Sulkavan]] [[Iitlahti|Iitlahdessa]]. Vaikka kosteikon tekeminen on kesken, ovat kevään 2012 muuttolinnut jo löytäneet alueen. Huhtikuussa 26.4. 2012 alueella oli yli 50 [[Kuhakosken eläimet|joutsenta]], hanhia, kurkia ja sinisorsia. Myös kahlaajien ääniä kuului. Lisäksi karhu näyttäytyi läheisellä Saimaan lahdella (Kivikkoranta), karhulla oli selvästi joutsen paisti mielessä, kun yritti saada joutsenen kiinni jäällä. Ihmisen havaittuaan sille tuli kiire paeta takaisin [[Iiniemi|Iinimen]] maastoon. Alueen lintuhavaintoja vuodelta 2012 voi käydä katselemassa tiira.fi havaintotietokantaan kirjautumalla :)  .
+
[[Iitlahden kulttuurimaisema| alueelle on muodostumassa hieno lintukosteikkoalue. Kosteikko sijaitsee [[Peltosaari|Peltosaaren]] ympärillä ja rajoittuu Saimaan [[Hovinlahti|Hovinlahteen]] ja [[Kivirannanlahti|Kivirannanlahteen]] [[Sulkavan kunta|Sulkavan]] [[Iitlahti|Iitlahdessa]]. Vaikka kosteikon tekeminen on kesken, ovat kevään 2012 muuttolinnut jo löytäneet alueen. Huhtikuussa 26.4. 2012 alueella oli yli 50 [[Kuhakosken eläimet|joutsenta]], hanhia, kurkia ja sinisorsia. Myös kahlaajien ääniä kuului. Lisäksi karhu näyttäytyi läheisellä Saimaan lahdella (Kivikkoranta), karhulla oli selvästi joutsen paisti mielessä, kun yritti saada joutsenen kiinni jäällä. Ihmisen havaittuaan sille tuli kiire paeta takaisin [[Iiniemi|Iinimen]] maastoon. Alueen lintuhavaintoja vuodelta 2012 voi käydä katselemassa www.tiira.fi havaintotietokantaan kirjautumalla :)  .
  
 
<br>
 
<br>

Versio 29. heinäkuuta 2012 kello 11.29

[[Iitlahden kulttuurimaisema| alueelle on muodostumassa hieno lintukosteikkoalue. Kosteikko sijaitsee Peltosaaren ympärillä ja rajoittuu Saimaan Hovinlahteen ja Kivirannanlahteen Sulkavan Iitlahdessa. Vaikka kosteikon tekeminen on kesken, ovat kevään 2012 muuttolinnut jo löytäneet alueen. Huhtikuussa 26.4. 2012 alueella oli yli 50 joutsenta, hanhia, kurkia ja sinisorsia. Myös kahlaajien ääniä kuului. Lisäksi karhu näyttäytyi läheisellä Saimaan lahdella (Kivikkoranta), karhulla oli selvästi joutsen paisti mielessä, kun yritti saada joutsenen kiinni jäällä. Ihmisen havaittuaan sille tuli kiire paeta takaisin Iinimen maastoon. Alueen lintuhavaintoja vuodelta 2012 voi käydä katselemassa www.tiira.fi havaintotietokantaan kirjautumalla :) .



Joutsenia kosteikolla

 


Video ja kuvat ovat Kristian Liljeströmin kuvaamia

Joutsenia, kurkia, hanhia ja sinisorsia
Joutsenia Iitlahden kosteikolla.jpg


Kuvia alueelta

YlilentoIitlahden kosteikolla.jpg

















Iitlahden kosteikko.jpg

























Kivirannanlahti

Karhun kohtaaminen kivirannanlahdella.jpg


















Karhu yritti napata joutsenen iltapalaksi tässä siirtolohkareen vieressä jäällä. Oli upea näytös. Joutsen selvisi tällä kertaa.