Ero sivun ”Sulkavan kunta” versioiden välillä

Kohteesta Rajupusuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
 
(6 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Sulkava sijaitsee Etelä-Savon maakunnassa. Kunnassa asuu 2 938 ihmistä (tieto 2010 lopussa, väestörekisterikeskus). Kunnan pinta-ala on 769,33 km2, josta 184,54 km2 on vesistöjä. Väestötiheys on 5,02 asukasta/km2. Sulkavalla, kuten muissakin Etelä-Savon kunnissa, on runsaasti kesäasutusta. Kunnan paikallislehti on nimeltään Sulkava-lehti.  
+
[[Image:Sulkavan kunnan vaakuna.jpg|left]]Sulkava sijaitsee Etelä-Savon maakunnassa. Kunnassa asuu 2 938 ihmistä (tieto 2010 lopussa, väestörekisterikeskus). Kunnan pinta-ala on 769,33 km2, josta 184,54 km2 on vesistöjä. Väestötiheys on 5,02 asukasta/km2. Sulkavalla, kuten muissakin Etelä-Savon kunnissa, on runsaasti kesäasutusta. Kunnan paikallislehti on nimeltään Sulkava-lehti.  
  
Sulkava kuuluu saaristokuntiin, jotka saavat statuksensa perusteella merkittäviä etuja, kuten saaristolisiä. Vuonna 2009 nämä ovat 650 000 euroa, 2010 puolestaan 1,1 miljoonaa euroa. Kunnassa pitkään suunniteltu [[Vekaran salmi|Vekaransalmen]] lossin korvaaminen sillalla merkitsisi parannuksia liikenneyhteyksiin, mutta myös saaristokuntastatuksen ja sen mukanaan tuomien taloudellisten tukien menettämistä. Sulkavan naapurikunnat ovat [[Juvan kunta|Juva]], Puumala, Punkaharju, [[Rantasalmen kunta|Rantasalmi]], Ruokolahti ja Savonlinna. Sulkavan keskustasta on sekä Savonlinnan keskustaan että Juvan keskustaan lyhintä reittiä 37,7 kilometriä matkaa.  
+
Sulkava kuuluu saaristokuntiin, jotka saavat statuksensa perusteella merkittäviä etuja, kuten saaristolisiä. Vuonna 2009 nämä ovat 650 000 euroa, 2010 puolestaan 1,1 miljoonaa euroa. Kunnassa pitkään suunniteltu [[Vekaran salmi|Vekaransalmen]] lossin korvaaminen sillalla merkitsisi parannuksia liikenneyhteyksiin, mutta myös saaristokuntastatuksen ja sen mukanaan tuomien taloudellisten tukien menettämistä. Sulkavan naapurikunnat ovat [[Juvan kunta|Juva]], Puumala, Punkaharju, [[Rantasalmen kunta|Rantasalmi]], Ruokolahti ja Savonlinna. Sulkavan keskustasta on sekä Savonlinnan keskustaan että [[Juvan kunta|Juvan]] keskustaan lyhintä reittiä 37,7 kilometriä matkaa.  
  
[[Category:Sulkava]] [[Category:Suomi]] [[Category:Kylät,_paikannimet,_kadut_ja_tiet]]
+
<br>
 +
 
 +
{{Tynkä}}
 +
 
 +
<br>
 +
 
 +
== Sulkavalla on hyvät yrittämisen mahdollisuudet  ==
 +
 
 +
&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;&nbsp;{{#ev:youtube|sU8urfWcTx4|500|}}
 +
 
 +
<br> Video on tuotettu Rajupusu Leaderin ilmehankkeessa. Suora linkki videoon: http://www.youtube.com/user/RajupusuLeader#p/u/1/sU8urfWcTx4
 +
 
 +
Muut hankkeessa tuotetut videot löytyvät [[Rajupusu Leader|Rajupusu Leaderin]] sivuilta tai suoraan [http://www.youtube.com/user/RajupusuLeader Rajupusu Leaderin You Tube -kanavalta].
 +
 
 +
[[Category:Sulkava]] [[Category:Suomi]] [[Category:Tekniikka]] [[Category:Talous]] [[Category:Luonto]] [[Category:Kulttuuri]] [[Category:Kylät,_paikannimet,_kadut_ja_tiet]]

Nykyinen versio 11. toukokuuta 2012 kello 11.42

Sulkavan kunnan vaakuna.jpg
Sulkava sijaitsee Etelä-Savon maakunnassa. Kunnassa asuu 2 938 ihmistä (tieto 2010 lopussa, väestörekisterikeskus). Kunnan pinta-ala on 769,33 km2, josta 184,54 km2 on vesistöjä. Väestötiheys on 5,02 asukasta/km2. Sulkavalla, kuten muissakin Etelä-Savon kunnissa, on runsaasti kesäasutusta. Kunnan paikallislehti on nimeltään Sulkava-lehti.

Sulkava kuuluu saaristokuntiin, jotka saavat statuksensa perusteella merkittäviä etuja, kuten saaristolisiä. Vuonna 2009 nämä ovat 650 000 euroa, 2010 puolestaan 1,1 miljoonaa euroa. Kunnassa pitkään suunniteltu Vekaransalmen lossin korvaaminen sillalla merkitsisi parannuksia liikenneyhteyksiin, mutta myös saaristokuntastatuksen ja sen mukanaan tuomien taloudellisten tukien menettämistä. Sulkavan naapurikunnat ovat Juva, Puumala, Punkaharju, Rantasalmi, Ruokolahti ja Savonlinna. Sulkavan keskustasta on sekä Savonlinnan keskustaan että Juvan keskustaan lyhintä reittiä 37,7 kilometriä matkaa.


Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä, kuvia ja muuta mediaa sekä asioiden tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.


Sulkavalla on hyvät yrittämisen mahdollisuudet

                                                                                        


Video on tuotettu Rajupusu Leaderin ilmehankkeessa. Suora linkki videoon: http://www.youtube.com/user/RajupusuLeader#p/u/1/sU8urfWcTx4

Muut hankkeessa tuotetut videot löytyvät Rajupusu Leaderin sivuilta tai suoraan Rajupusu Leaderin You Tube -kanavalta.