Ero sivun ”Saimaannorppa” versioiden välillä

Kohteesta Rajupusuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

(2 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
[[Image:Pesäluoto.jpg|border|center]]

[[Image:Pesäluoto.jpg|border|center]]

Saimaannorppia asustaa myös Sulkavan vesistöissä ja mm. Pihlajaveden reunoilla, Kaipolanlahdella. Nämä kuvat on otettu kevättalvella 2009, jolloin oli erittäin vähäluminen talvi. Tämän luodon ympärille oli kuitenkin kasautunut sen verran lunta, että pesä siihen oli rakentunut. Kuva on otettu maaliskuussa ja luoto on jätetty rauhaan, emme halunneet häiritä mahdollista pesimistä.

Saimaannorppia asustaa myös Sulkavan vesistöissä ja mm. Pihlajaveden reunoilla, Kaipolanlahdella. Nämä kuvat on otettu kevättalvella 2009, jolloin oli erittäin vähäluminen talvi. Tämän luodon ympärille oli kuitenkin kasautunut sen verran lunta, että pesä siihen oli rakentunut. Kuva on otettu maaliskuussa ja luoto on jätetty rauhaan, emme halunneet häiritä mahdollista pesimistä.Tämän sivun paikkatieto ei ole kyseisten kuvien ottamispaikalla, paikkatietopiste on laitettu alueelle, jossa olemme nähneet kesällä norpan useaan kertaan. Kamera ei ole vaan ennättänyt mukaan.

[[Image:Hengitysreikä.jpg|border|center]]

Norpan hengitys on sulattanut tässä vaiheessa talvea lumeen jo ison reiän.

[[Image:Norpan sulanut pesä.jpg|frame|center]]

Nämä seuraavat kuvat on otettu viimeisillä hiihtokeleillä huhtikuussa. Metsähallituksen norppatutkijan Tero Sipilän kommentti kuvista oli, että tässä kyseessä on ilmeisesti ollut aikuisen makuupesä. Kovasti kaivattuja poikasia ei ilmeisesti ole tähän pesään syntynyt.

[[Image:Norpan pesä lähempää.jpg|border|center]]

Pesä lähempää kuvattuna. Jää on sulanut norpan makaillessa kuopalle. Aukko on sulanut kevään auringossa suuremmaksi ja tietenkin lumikasa pesän päältä on sulanut pois.

Nämä seuraavat kuvat on otettu viimeisillä hiihtokeleillä maaliskuussa. Metsähallituksen norppatutkijan Tero Sipilän kommentti kuvista oli, että tässä kyseessä on ilmeisesti ollut aikuisen makuupesä. Kovasti kaivattuja poikasia ei ilmeisesti ole tähän pesään syntynyt.

[[Image:Norpan pesä lähempää.jpg|border|center]]

Pesä lähempää kuvattuna. Jää on sulanut norpan makaillessa kuopalle. Aukko on sulanut kevään auringossa suuremmaksi ja tietenkin lumikasa pesän päältä on sulanut pois.

{{Tynkä}}

[[Category:Luonto]] [[Category:Eläimet]] [[Category:Vesistöt]] [[Category:Elinympäristö]]

Nykyinen versio 21. syyskuuta 2010 kello 18.59

Pesäluoto.jpg

Saimaannorppia asustaa myös Sulkavan vesistöissä ja mm. Pihlajaveden reunoilla, Kaipolanlahdella. Nämä kuvat on otettu kevättalvella 2009, jolloin oli erittäin vähäluminen talvi. Tämän luodon ympärille oli kuitenkin kasautunut sen verran lunta, että pesä siihen oli rakentunut. Kuva on otettu maaliskuussa ja luoto on jätetty rauhaan, emme halunneet häiritä mahdollista pesimistä.Tämän sivun paikkatieto ei ole kyseisten kuvien ottamispaikalla, paikkatietopiste on laitettu alueelle, jossa olemme nähneet kesällä norpan useaan kertaan. Kamera ei ole vaan ennättänyt mukaan.

Hengitysreikä.jpg

Norpan hengitys on sulattanut tässä vaiheessa talvea lumeen jo ison reiän.

Norpan sulanut pesä.jpg

Nämä seuraavat kuvat on otettu viimeisillä hiihtokeleillä huhtikuussa. Metsähallituksen norppatutkijan Tero Sipilän kommentti kuvista oli, että tässä kyseessä on ilmeisesti ollut aikuisen makuupesä. Kovasti kaivattuja poikasia ei ilmeisesti ole tähän pesään syntynyt.

Norpan pesä lähempää.jpg

Pesä lähempää kuvattuna. Jää on sulanut norpan makaillessa kuopalle. Aukko on sulanut kevään auringossa suuremmaksi ja tietenkin lumikasa pesän päältä on sulanut pois.

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä, kuvia ja muuta mediaa sekä asioiden tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.