Muinaisen Yoldianmeren rantakallio

Kohteesta Rajupusuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muinaisen Yoldianmeren kiviä.jpg


Muinaisen Yoldianmeren rantakallio


Paikka sijaitsee Sulkavalla liikuntahallin takana pellon päässä hiihtoladun varrella.







Yoldiameri syntyi n. 11 600 vuotta sitten, Baltian jääjärvi yhdistyi Atlanttiin jään sulattua pois. Meren rannat olivat jopa yli 180 metriä nykyistä korkeammalla. Meri on saanut nimensä muinaisen Yoldia arctica-simpukan mukaan.


Yoldiameren syntyessä Baltian jääjärven pinta laski äkkiä noin 25 metriä. Suolainen vesi ehti Suomen rannikolle vasta 300 vuotta salmien avautumisen jälkeen. Jään painamana maanpinta Suomessa, oli silloin nykyistä alempana. Vaikka valtameren pintakin oli vielä nykyistä alempana, rantaviivan suhteellinen taso Itämeren pohjoisosissa oli 100-180 metriä nykyistä rantaa korkeammalla. Etelässä maa ei ollut vastaavasti painunut. Yoldiameren suolapitoisuus väheni Närken salmen kaventuessa ja madaltuessa maankohoamisen takia huomattavan nopeasti; maa kohosi silloin paljon nopeammin kuin nyt. Yoldiameri oli siis alussa makeavetinen, keskivaiheilla murtovettä ja loppuvaiheessa makeavetinen.

Yoldianmeri.jpg