Kuhakosken ympäristö

Kohteesta Rajupusuwiki
Versio hetkellä 20. syyskuuta 2010 kello 09.02 – tehnyt Koski (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

meitä kiinnostaa miten pitkä koski on? Kuinka syvä ja leveä koski on tällä hetkellä? Milloin koski on kunnostettu ja millainen koski oli ennen kunnostusta? Kuinka kova virta koskessa on?

KUHAKOSKEN KUNNOSTUS Kuhakosken kunnostus aloitettiin alkuvuodesta 2009. Kunnostuksen yhteydessä huonokuntoiset patorakenteet poistettiin ja putouksen alapuolinen koski muotoiltiin luonnonkivillä. Koski kunnostettiin pelloilta tuoduilla kivillä. Yläpuolisen Myllylammen veden korkeus säilyi ennallaan eli kunnostuksesta ei aiheutunut lisätyötä tai veden korkeuden muutoksia. Kunnostuksen toteutti Etelä-Savon TE-keskuksen kalatalousosasto. Kunnostusohjelmaan kuului myös useita muita koskia. Kaikki kunnostus työt saatiin tehtyä vuoteen 2010 mennessä. Kesällä 2010 koskeen istutettiin taimenen poikasia. Kuhakoski kunnostettiin samalla melontaa silmälläpitäen ja nyt Kuhakosken voi laskea Kanootilla tai Kajakilla.