Ero sivun ”Kasamäen kuppikivet” versioiden välillä

Kohteesta Rajupusuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rivi 1: Rivi 1:
Kuppikivet ovat muinaisjäännöksiä, kiviä tai kalliopintoja, joissa on yleensä useita suhteellisen pyöreitä koloja, niin sanottuja uhrikuoppia[1]. Kolot on tehty viimeistään rautakaudella, mutta ei tiedetä miten. Suomessa kuppikiviä on varsinkin maan länsi- ja eteläosissa. Suomesta tunnetaan yli 350 kuppikiveä. Niiden käyttö on jatkunut historialliseen aikaan, syrjäisillä paikoilla 1900-luvulle.[2][3] Tällöin niiden niiden käyttö on liittynyt esimerkiksi sairauksien parantamiseen.  
+
Kuppikivet ovat muinaisjäännöksiä, kiviä tai kalliopintoja, joissa on yleensä useita suhteellisen pyöreitä koloja, niin sanottuja uhrikuoppia[1]. Kolot on tehty viimeistään rautakaudella, mutta ei tiedetä miten. Suomessa kuppikiviä on varsinkin maan länsi- ja eteläosissa. Itäosissa kuppikivilöytöjä on tehty erityisesti Kerimäeltä. Suomesta tunnetaan yli 350 kuppikiveä. Niiden käyttö on jatkunut historialliseen aikaan, syrjäisillä paikoilla 1900-luvulle.[2][3] Tällöin niiden niiden käyttö on liittynyt esimerkiksi sairauksien parantamiseen.  
  
<br>
+
 
 +
 
 +
Sulkavan kahdesta kuppikivestä suurempi sijaitsee Kasamäellä, Ukonsuon laidassa. Se on hieman yli metrin korkuinen ja levyinen siirtolohkare, jossa on kehdeksan kuppia. Kupit ovat halkaisijaltaan 4,5-7 cm ja syvyydeltään 2,5-0,8 cm. Kuppien lisäksi kiven yhteydessä on kuppien peittona käytetty irtokansi.
 +
 
 +
<br>  
  
Lähde wikipedia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuppikivi  
 
Versio 9. kesäkuuta 2011 kello 15.15

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä, kuvia ja muuta mediaa sekä asioiden tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.