Kaipolan paviljonki

Kohteesta Rajupusuwiki
Versio hetkellä 6. lokakuuta 2010 kello 18.50 – tehnyt Anu (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaipolan paviljonki on Kaipolan Kiistan, Kaipolan maamiesseuran ja Sulkavan Urheilijoiden yhteisesti omistama tanssilava Kaipolan kylällä. Kaipolan kylän sivuilla[1] on kattava historia paviljongin rakentamisesta nykypäivään. Sisältöä siirretään vähitellen myös tänne wikiin.Historia on koottu paviiljongin 70 -vuotisjuhlan yhteydessä, se on tehty yhdessä kyläläisten kanssa.

Kaipolan paviljongin rakentaminen

Ensimmäiset maininnat oman paviljongin rakentamisesta seuralle löytyvät johtokunnan kokouspöytäkirjasta 1.9.1938. Keskustelua oli käyty ja ”kehoitettiin katselemaan paikkoja jotka soveltuvat k.o. tarkoitukseen”. Seuran vuosikokouksessa 15.1.1939 johtokunta valtuutettiin viemään asiaa eteenpäin. Kaikesta päätellen asia sai nopeasti tulta alleen sillä johtokunta kävi tarkastelemassa paikkaa 17.2 ja kokousti 4.3 seuraavan kerran mittanauhojen kanssa paviljongin tontilla. Päätös rakentamisesta tehtiin 21.3. kokouksessa Jokilahdessa ja samalla päätettiin aloittaa välittömästi avustusten kerääminen.

Rakennuksen sai tehtäväkseen Mauno Kosonen 11 000 mk:n urakkahinnasta. Rakennusmiehinä olivat ainakin Esa, Aarne ja Lauri Kosonen, Martti ja Pentti Sinkkonen, Oskari Korhonen, Olavi Juutilainen, Eevert Vanninen, Tauno Kauppinen, Toivo Ikonen sekä Heikki Seppänen.Varsinaisen lavarakennuksen lisäksi pihapiiriin tehtiin samana kesänä portti, lippukoju sekä ulkohuonerakennukset (2 käymälää, halkovaja sekä putka). Loppukesällä paviljonki sai myös ikkunat.

Kaipolan paviljongin rakentajat.jpg
Kaipolan paviljongin rakentamisen suunnittelua talvella 1938. Kuvassa vasemmalta Toivo Haaja, Uuno Seppänen, Erkki Seppänen, Yrjö Hämäläinen, Toivo Nuopponen. Kuvan on ottanut Pertti Seppänen. Kuva Kyösti Seppäsen arkistosta.

Mistä paviljonki sai nimensä? Nykyisin hienohkolta kuulostava nimi paviljonki nimitykseen selitykseksi lienee tanssilavojen yleinen nimitys paviljonki ja sitä Kaipolassakin tarkoitetaan eli paviljonki pienellä p:llä. Esikuvana voi olla Hiltulan paviljonki. Ennen omaa paviljonkia kaipolalaiset järjestivät tansseja ja iltamia Linnanmäellä eli Pihlajalahden nuorisoseuran talolla.


Kaipolan paviljonki 40-luvulla

Kaipolan juhannustansseihin matkaajat.jpg

Juhannustansseihin matkaavia kylän nuoria 40-luvulta. Kuvassa Marjatta Auvinen (os. Seppänen), Esko Seppänen, Martti Miettinen, Synnöve Vihavainen (os. Haaja) ja Kyösti Seppänen. Kuva Synnöve Vihavaisen arkistosta.

Ensimmäiset tanssit paviljongilla pidettiin 10. ja 11.6.1939, varsinaiset vihkiäiset olivat juhannuksena. Avajaiskesä oli vilkas, tansseja pidettiin viikoittain ja usein peräkkäisinä päivinä yhteensä noin parikymmentä tapahtumaa. Yleisesti tanssipaviljongin rakentaminen lienee otettu kylällä vastaan hyvin, mutta kuului joku ääneen hiljaisen toiveen lausuneen tanssipaikan pommittamisesta maan tasalle ja kinkereillekin kanneltiin kylälle rakennetusta ”synninpesästä”. Nuoriso oli kuitenkin saanut riiauspaikkansa yhä jatkuva tarina alun.

Sota muutti hetkeksi suunnitelmat. Paviljongin sijainti Sulkava-Savonlinna maantien varressa oli hyvä ja sotavuosina se toimi armeijan varastona ja ainakin kesällä 1941 siirtoväen väliaikaisena majapaikkana. Lapsen silmin nähdyt suuret vauhkoontuneet karjalaumat eivät liene liioiteltuja.Kaipolan maamiesseura on perustettu 1938 ja hyvin pian sen toiminta nivoutui yhteen paviljongin kanssa. Maamiesseura ja Kaipolan Kiista pitivät tansseja ensin yhdessä ja melko pian 40- luvun puolivälissä pääasiallinen tanssinjärjestäjä oli maamiesseura. Aivan tarkkaa tietoa siitä, miten maamiesseura sai omistukseensa puolet paviljongista, ei ole, mutta ajankohta lienee ollut 1945 ja oletettavasti omistuksen jakaminen liittynee Kiistan ja maamiesseuran välisiin lainoihin. Puuhamiehet tansseissa lienevät kuitenkin käytännössä olleet melko samat. Vuosikymmeneen liittyi myös rakennuttajaseura Kaipolan Kiistan ”alistaminen” Sulkavan Urheilijat –41:n kyläseuraksi ja nimenmuutos SU-41 Kaipolaksi. Eemil Vannisen pitkä ura tanssien isäntänä alkoi tuolla vuosikymmenellä kestäen aina 1960-luvulle saakka. Esiintyjät lavalla olivat tuohon aikaan lähinnä paikallisia muusikkoja, joista voisi tässä yhteydessä mainita ainakin oman kylän muusikot Heimo ja Aulis Vannisen ja Erkki Hulkkosen sekä nykyisinkin vielä soittava Erkki Lehtisyrjän. Kylän oman bändin nimi oli Humina. Lisäksi Tommi Rasilainen (haitari), Kalle Hyvönen (viulu), Sulkavan Jazz ovat musisoineet paviljongilla. Tansseihin myytiin keskimäärin reilut 200 lippua /ilta. Puhvetin tarjoilut olivat virvoitusjuomapitoisia, ”rapakaljaa ja limonaatia”. Puhvettia ovat pitäneet ainakin Helli Kervinen ja Martta Lind.

Vuosina 1944-46 Kaipolan koululla toimi opintokerho ohjaajanaan koulun opettaja Anna Valtonen, kerho valmisti esityksiä paviljongilla pidettäviin iltamiin.Iltamakulttuuri alkoi sodan jälkeen ja osaselityksenä lienee ollut iltamien verovapaus. Kun pidettiin ohjelmalliset iltamat, sen jälkeen voi olla 1 h. tanssia verottomasti.

Pelkistä tanssitilaisuuksista valtio peri veroa jopa 40 % pääsylipputuloista, kuten Valtter Kososen muisteluista selviää. Myös muut järjestöt pitivät iltamia paviljongilla, kuten mm. paikallinen Iitlahden työväenyhdistys. Tansseihin pukeuduttiin siististi; tumma puku ja (kravatti) ja nuoret neitoset mekkoihin tai kansallispukuihin. Paviljonki olikin erityisesti nuorison kohtaamispaikka. Yleensä nuorison ikä oli vähintään noin 15 v. , mutta varsinaisesti ei “rippikoulu” ollut mikään tansseihin pääsyn lupa. Nuorison pääsy tansseihin riippui hyvin paljon kodin antamasta luvasta.


Kaipolan juhannustansseihin matkaajat2.jpg

Kuvassa nuorisoa menossa paviljongille Juhannustansseihin. Kuvan henkilöt: Esko Seppänen, Synnöve Vihavainen (os. Haaja) Marjatta Auvinen (os. Seppänen), Paavo Seppänen ja Kyösti Seppänen. Kuva on otettu Heikki Seppäsen mäellä. Kuva Synnöve Vihavaisen arkistosta.

Valtter Kososen muistelut Kaipolan paviljongin alkuvaiheista

Kaipolan ”valssimyllyn” alkuvaiheista Valtter Kososen muistelut paviljongin 60-vuotisjuhliin elokuussa 1999


Kaksikymmenvuotias itsenäinen Suomi ei jakanut rahaa urheilulle. Vielä enemmän urheilua karsastivat kunnan ja seurakunnat. Sulkava ei tehnyt siinä suhteessa poikkeusta yleisestä linjasta. Ei ollut veikkaustoimintaa, eikä sen tuomia rahoitusmahdollisuuksia urheilupaikoille tai toiminnoille. Urheiluseurojen toimintansa rahoittamaan järjestämistä tanssitilaisuuksista perittiin veroa valtioille 40 % pääsylipputuloista. Silti piti, ja uskallettiin yrittää Kaipolan Kiistankin taholla.

Seuran johtokuntaan kuuluivat muistini mukaan Seppäsen veljekset Erkki, Viljam ja Uuno. Yrjö Hämäläinen ja Toivo Haaja. Puheenjohtajuus oli Erkki Seppäsellä, sihteerinä Uuno Seppänen ja rahastonhoitajana Yrjö Hämäläinen. Uuno oli innokas sihteeri ja etenkin meidän poikien innoittaja urheilun pariin. Yrjöä nuukempaa miestä tuskin olisi löytynyt koko pitäjästä kukkaron haltijaksi. Seuran arkistoista pitäisi löytyä tiedot siitä kenen aivoista lähti tanssipaviljonkihanke kolmekymmenluvun lopulla. Savolaisittain laitosta kutsuttiin käyttökielessä puljonkiksi ja käyttötarkoituksensa mukaisesti valssimyllyksi. Hyvällä lapsellahan kuuluu olla useita nimiä. Hanketta edesautettiin rakennuspuiden keräyksellä. Kenen sukanvarresta tarvittavat rahavarat löytyivät, sitä en pysty sanomaan. Ehkä rahastonhoitaja ponkasi ne pankista muiden johtokunnan jäsenien myötävaikutuksella. Jokatapauksessa keväällä 1939 serkkuni Mauno Kosonen sai rakentamisesta urakan. Hänen veljensä Esa ja Aarne sekä minun veljeni Lauri olivat rakennustyössä mukana. Martti ja Pentti Sinkkonen, Oskari Korhonen, Olavi Juutinen, Eevert Vanninen, Tauno Kauppinen, Ikosen veljeksistä ainakin Toivo sekä rakennuskohteen lähinaapuri Heikki Seppänen kuuluivat muistini mukaan työryhmään. Rakentajat olivat siis pääasiassa kohteen itä- ja pohjoispuolelta. Siihen aikaan Kukkapäässä voimakkaasti toiminut saha työllisti näet lännempänä asuneet miehet. Kenen käsialaa olivat piirustukset on minulle tuntematon asia. Ainakaan niistä ei ollut tehty ”kivestä ja puusta”, kuten Kaipolan kansakoulun piirustukset kunnallislautakunnan esimies mainitsi vihkiäispuheessaan 1938 tehdyn. Joka tapauksessa työn tulos vastasi hyvin ajan tarpeita.

Olihan uutta, että laitokselle tehtiin oman putkakin, johon häiriköt pantiin. Taisi syntyä peräti pientä kilpailua siitä kuka ehti putkan uudistamaan. Ellen väärin muista se oli ”Pelle” (Väinö) Hintsanen, jolla oli kuuluva ääni ja kauaskantoinen puhetapa pienessä kaljassa ollessaan. Hänen ja konstaapeli Jalmari Kukkosen ihmissuhteet olivat jo kirkonkylällä eriytyneet linjaratkaisuissa. Eihän Kukkosen virka-asema ja voimat riittäneet ”Pellen” kesyttämiseen, vaan siinä tarvittiin koko järjestysmieskaarti ja vähän muitakin. Niillä voimilla saavutettiin kuitenkin ”Pellen” kanssa ”neuvottelutulos” ja Väinö-poika sai kokeilla ”hotellin” kestävyyden ja palvelujen laadun.Vihkiäistanssit olivat juhannusaattona 1939. Silkkinauhoja ei portilla leikattu, vaan piletin ostamalla pääsi aitauksen sisään. Nimismies Hytönen lienee päässyt virka-asemansa puolesta ilman pääsylippua, mutta kyllä hän käytti puhvettia ahkerasti omaan piikkiinsä. hänen sanottiin juoneen 12 pulloa pilsneriä (I-olut) tilaisuuden aikana. Tämän kuultuaan Evert Vanninen harmitteli, kun hänen tuloksensa jäi vain 10 pulloon. Tämän päivän kaljamiehille huomautan, että silloiset keilan muotoiset pilsneripullot olivat vetoisuudeltaan täsmälleen kaksinkertaiset nykyisiin olutpulloihin verrattuna. Jos ennätystä halutaan sivuta niin on juotava täysi kori I-olutta. Tietenkin pisuaarissa käynti välillä on sallittua. Sotien välinen aika 1940-41 oli vilkasta, sillä olihan Sulkava silloin varuskunta-aluetta. Jatkosodan syttyessä joutui ”valssimyllykin” seisomaan aina vuoden 1945 sesonkiin saakka. Sota-aikana vallitsi tanssikielto, jota tosin kierrettiin järjestämällä nurkkatansseja. Lomilla käydessään tulin käyneeksi niissä aina Tunnilassa ja Partalansaarella saakka. Häissä tanssittiin kuitenkin ja niissä käytiin kuokkavieraina. Meihin sotilaisiin suhtauduttiin ystävällisesti ja huomaavaisesti, vaikka emme olleet kutsuja saaneetkaan. 1945 jouduin toimimaan myös järjestysmiehenä tansseissa.

Mikä lienee siihen aikaan riivannut Kuhakosken puolen poikia, kun heidän myötänsä pyrki tulemaan usein rähinoitä. Pahin sattui ikätoverini Erkin häissä. Erkki nai kaatuneen naapurinsa Pentin sotalesken syksyllä 1945. Hän pyysi minua järjestysmieheksi tilaisuuteen. En ollut asiasta innostunut, mutta kun hän sanoi nimismiehen panneen sen ehdoksi luvan saannille, en voinut olla suostumatta. Niin me Arno Vannisen kanssa olimme häiden järjestyksestä vastaavina. Noin klo 21 paikkeilla uupui sulhanen puhvetin lattialle, josta hänet morsiamensa potkun ja makupuheiden saattamana vietiin takatiloihin lepäämään. Klo 23 virkatoverini löytyi putkan polun varrelta väsähtäneenä. Korjasin hänen pistoolinsa taskuuni ja jäin yksin järjestyksestä huolehtimaan. Puolen yön aikoihin aloittivat kuhakoskelaiset tavanomaiset rähinänsä. Siinä repeytyi muutamia silkkipaitoja ja nenistä saatiin verinäytteitä. Siinä tilanteessa jouduin näyttämään tappelijoille kaverini asetta ja hoituihan se homma rauhallisemminkin. Klo 1.30 totesin humalikkojen määrän jo niin suureksi, että päätin lopettaa juhlat ennen ajan täyttymistä. Siitä eivät tykänneet ”lestinheittäjät”, joilla oli vielä ilmeisesti melkoisia varastoja myymättä. Kemut loppuivat siihen kuitenkin ja aitaus tyhjennettiin vieraista.

Minäkin poistuin kotiini, mutta tiealueelle jäi vielä melkoinen markkinahumu. Sunnuntaina kirkkoon menijät kertoivat palviljongin kohdalla ojien olleen vielä täynnään ryömiviä miehiä, jotka syyttelivät toisiaan pullojensa katoamisesta. Löin laimin järjestysmiestehtäväniini kuuluneen huvipaikan välittömän läheisyyden valvonnan. Nyt sen voin tunnustaa, koska rikos lienee jo vanhentunut. Vuoden 1945 sesongin jälkeen en enää ollut mukana toimivassa voimissa, kun läksin 6.1.1946 opiskelemaan ja olen sillä reissulla edelleen. Kaiken kaikkiaan lienee tämä ”puljonkihanke” kirjattava kyläkunnan menestystarinoiden etujoukkoon, vaikka se ei saanut kakkien hyväksyntää, oli suuren yleisön kannatus jopa ainutlaatuinen. Yhteiskunta napsi siitä huviveroina ja sakkomaksuina kävijöiltä ehkä suurimmat voitot. Kulttuuritoimintana se lähensi eri kansalaispiirejä toisiinsa ja edesauttoi siten yhteisymmärryksen saavuttamista. Mikkelissä 3.8.1999

Jälkikirjoitus: Terve Matti!Panin tässä pyytämäsi muistikuvani Kaipolan pavlijongin alkutaipaleelta. Ne ovat puhtaasti muistini varaisia, sillä mitään tokumentteja ei ole käytettävissäni. Ns. juoksevista tehtävistä siihen aikaan kantoivat päävastuun yleensä samat henkilöt, jotka vastasivat urheilullisestakin panoksesta. Se oli putipuhtaan harrastusurheilun aikaa ilman ponuksia ja mitään etuuksia. Ulkopaikkakunnalle tehdyistä kilpailumatkoista saatiin pelkät matkakulut. Ei päivärahoja eikä korvauksia ansioiden menetyksistä. Muistelukseni tässä ovat puhtaaksi kirjoittamattomina vähän kuin juosten kustuna, mutta toivottavasti ne jotain valaistusta antavat asiaankin.


Terveisin:Valtter Kosonen

Kaipolan paviljonki 50- ja 60-luvulla

Jo neljäkymmenluvulta lähtien tanssien päävastuullisena pitäjinä olivat SU-41 Kaipola ja Kaipolan maamiesseura. Kaipolan Kiistan toiminta oli siirtynyt neljäkymmen- luvulla perustetun SU-41 suojiin ja kunnan ulkopuolisessa kilpailutoiminnassa kaipolalaiset edustivat pääseuraa. Kaipolan Kiistaa ei koskaan ole lakkautettu ja se toimii edelleen rekisteröitynä yhdistyksenä, SU-41 Kaipola taasen ei ilmeisesti ole ollut rekisteröitynyt yhdistys eli kyseessä on ilmeisesti aivan samasta porukasta. Osalle kyläläisistä ja aktiiviseuralaisista pääseuran suojiin meno oli erittäin vaikea asia ja tästä syystä jotkut jättäytyivät urheiluseuratoiminnasta pois.

Kaipolan paviljongin ravintola.jpg
Ravintola rakennettiin tanssisalin viereen 1967.


Näillä vuosikymmenillä paviljongille tultiin jalkaisin, hevosilla tai pyörillä sekä vähitellen yleistyi myös moottoripyörillä tansseihin tulo, olipa autojakin jo joillakin tanssivierailla. Jos jollakin sattuisi olemaan kuvia näiltä vuosikymmeniltä paviljongin pihasta tai tapahtumista, olisimme erittäin kiitollisia niistä. Sivulla olevat kuvat on otettu myöhemmin. Tämän aikakauden aktiivitoimijana niin urheiluseuran puolella kuten myös paviljongin asioissa oli Eemil Vanninen. Kyläläisiä mukana olivat ainakin Heimo ja Aulis Vanninen, Erkki Hulkkonen, Pertti Taskinen (vuodesta-58 lähtien) ja Matti Reinikainen (vuodesta -62 lähtien). Pertti ja Matti ovat olleet paviljongin pitkäaikaisia talkoolaisia ja toiminnan organisaattoreina sekä asioiden järjestäjinä. Alkuvuosina heidän roolinsa oli olla lippujen myyjinä ja levyjen soittajina, myöhemmin he ovat vastanneet päävastuullisina paviljongin toiminnasta ja kunnostamisesta ja ovat edelleen aktiivitoimijoita. Ravintolaa pitivät näinä vuosikymmeninä ainakin seuraavat henkilöt: Vieno Bovelan -59, Esteri Parri -64 ja Pauli Pesonen 64-66. Ravintolaa pidettiin tanssisalin päädyssä.


Kaipolan paviljongin ravintola2.jpg

Vuonna 1967 ravintolarakennus rakennettiin SU-41 toimesta, jolloin myös pääseura tuli lavan kolmanneksi osakkaaksi 1/3 omistuksella. Muita korjaustoimenpiteitä tuona ajanjaksona on ainakin alkuperäisen pärekaton uusiminen kovalevykatoksi 1959 sekä tanssilattian muuttaminen lautalattiasta koivuparketiksi 1957, joka edelleenkin palvelee tehtävässään.Martti ja Annikki Miettinen vastasivat puhvetin pitämisestä vuonna 1967 ensin vielä tanssisalin puolella ja siirtyivät sitten uuden ravintolan suojiin. Ravintolan pitäjät maksoivat seuroille vuokraa ravintolasta 30 penniä /lippu. Annikki Miettinen muisteli, että hän oli ehdottanut kahvin myyntiä Eemil Vanniselle, joka oli todennut, ettei se tule kannattamaan. Kuitenkin kahvista tuli Miettisten aikaan kestosuosikki. Annikki paistoi 100-150 munkkirinkeliä ja piirakoita tanssi-illoiksi, joita sitten herrasmiehet ostivat seuralaisilleen ja itselleen.

Puhvetissa oli tarjolla rapakaljaa, limonaadia, karkkia, tupakkaa ja makkaraa. Tarjoilut ovat säilyneet 60 -luvulta siis hyvin samanlaisina tähän päivään saakka. Ravintolan pitäminen oli kovaa työtä, pöytiä piti siivota jatkuvasti, tanssimaan ei töiden välillä ennättänyt. Annikki muisteli Tapani Kansan vierailua, jolloin artisti halusi välttämättä soittaa puhelimella. Kansa oli ihmetellyt, ettei paviljongilla ole puhelinta ja koska silloin ei ollut vielä matkapuhelin aikakausi, täytyi puhelinta lähetä kylältä etsimään. Annikin mies Martti oli käyttänyt Tapani Kansaa kotonaan noin 6 km päässä. Tämä oli varmasti mieluisa vierailu ainakin isäntien puolelta. Ravintolan pitoa jatkoivat Rauha ja Pertti Taskinen seuraavalle vuosikymmenelle saakka.

Vuodesta 1967 Eino Kantell aloitti tanssien pitämisen Kouvolan viihdetoiminnan nimissä. Kantell järjesti ammattimaisesti tansseja lähiseutujen lavoilla ja hänen kauttaan Suomen kuuluisimmat artistit kiersivät lavoilta toisille. Kaipolassa tanssi-ilta oli yleensä sunnuntai. Järjestysmiehinä toimivat kylän miehet, jotka saivat palkakseen vapaalipun muiden Kantellin lavojen tansseihin. Kantell maksoi vuokraa 7000 mk/kesä seuroille (miten vuokrasumma muuttui vuosien 67-78 välillä, siitä ei ole tarkkaa tietoa). Tansseista tuli erittäin suosittuja ja voidaankin sanoa, että paviljongin kulta-aikaa oli erityisesti 70-luku.


Lähde:

http://www.kaipolankyla.net/?page_id=110<br