Ero sivun ”Iitlahden kosteikko” versioiden välillä

Kohteesta Rajupusuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rivi 1: Rivi 1:

[[Iitlahden kulttuurimaisema|Iitlahden kulttuurimaiseman]] alueelle on muodostumassa Suomen suurimpia lintukosteikkoalueita. Vaikka kosteikon tekeminen on kesken, ovat kevään 2012 muuttolinnut jo löytäneet alueen. Huhtikuussa 26.4. 2012 alueella oli yli 50 [[Kuhakosken eläimet|joutsenta]], hanhia, kurkia ja sinisorsia. Myös kahlaajien ääniä kuului. Lisäksi karhu näyttäytyi läheisellä Saimaan lahdella (Kivikkoranta), karhulla oli selvästi joutsen paisti mielessä, kun yritti saada joutsenen kiinni jäällä. Ihmisen havaittuaan sille tuli kiire paeta takaisin [[Iiniemi|Iinimen]] maastoon.

== Joutsenia kosteikolla  ==

== Joutsenia kosteikolla  ==
Rivi 9: Rivi 9:

{{#ev:youtube|hh-WhfZRBm4|450}}

{{#ev:youtube|hh-WhfZRBm4|450}}

Video ja kuvat ovat Kristian Liljeströmin kuvaamia

Video ja kuvat ovat Kristian Liljeströmin kuvaamia

[[Image:Joutsenia_ja_kurkia_Iitlahden_kosteikolla.jpg|center|Joutsenia, kurkia, hanhia ja sinisorsia]]

[[Image:Joutsenia ja kurkia Iitlahden kosteikolla.jpg|left|Joutsenia, kurkia, hanhia ja sinisorsia]][[Image:Joutsenia_Iitlahden_kosteikolla.jpg]]

== Kuvia alueelta  ==

Versio 27. huhtikuuta 2012 kello 06.55

Iitlahden kulttuurimaiseman alueelle on muodostumassa Suomen suurimpia lintukosteikkoalueita. Vaikka kosteikon tekeminen on kesken, ovat kevään 2012 muuttolinnut jo löytäneet alueen. Huhtikuussa 26.4. 2012 alueella oli yli 50 joutsenta, hanhia, kurkia ja sinisorsia. Myös kahlaajien ääniä kuului. Lisäksi karhu näyttäytyi läheisellä Saimaan lahdella (Kivikkoranta), karhulla oli selvästi joutsen paisti mielessä, kun yritti saada joutsenen kiinni jäällä. Ihmisen havaittuaan sille tuli kiire paeta takaisin Iinimen maastoon.

Joutsenia kosteikolla

Video ja kuvat ovat Kristian Liljeströmin kuvaamia

Joutsenia, kurkia, hanhia ja sinisorsia
Joutsenia Iitlahden kosteikolla.jpg